Blogi: Suomalainen arktinen ruoka oli vahvasti esillä Grune Woche -messuilla

Oli hienoa kuulla ja aistia, että suomalainen, arkisella alueella tuotettu ja valmistettu ruoka näkyi ja kiinnosti saksalaisia ja eurooppalaisia messukävijöitä Grune Woche messuilla. Suomen maaosasto oli raikas ja suomalaista design-perinnettä kunnioittava teos. Se oli yhtenäinen rauhallinen saareke hulinan keskellä ja tervetullut arktisen, suomalaisen laadun ilmentymä. Osastolla Suomen kokkimaajoukkue loihti arktisen ruuan raaka-aineista todellisia herkkupaloja, mikä toi tunnelmaan sipauksen modernia tyylikkyyttä verrattuna monen muun maaosaston massamaiseen, perinteiseen tarjontaan.

Suomen osastolla työskennelleet messujen järjestäjät ja yrittäjät saivat kuulla kuinka
Ministeri Jari Leppä, MTK:n ja SLC:n sekä Business Finland:n edustajat puhuivat selkeästi ja toistuvasti arktisen ruuan ainutlaatuisuudesta ja eduista niin vientiä harjoittaville yrityksille kuin kuluttajille. Arktisen ruoan sisältöjen hyödyntäminen viennissä on ottanut monta askelta eteenpäin tehdyn laajan taustatyön ja siitä tuotetun tiedon ja aineistojen ansiosta. Arctic Food from Finland sisältö ja aineistot ovat vaikuttaneet omalta osaltaan siihen, että Suomen
Aus der Wildnis messuosastolla arktisuuden teemoja voitiin käyttää hyväksi, toteaa Suomen Grüne Woche 2019 -kumppanimaahankkeen projektijohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen
 

Suuressa messujen avajaistilaisuudessa juhlavieraat saivat kokea näyttävästi toteutetun Suomi spektaakkelin, jossa ainutlaatuinen luontomme ja kasvukauden vaihtelu tulivat esiin puhuttelevasti. Pianisti Iiro Rantalan musiikkiesitykset ja sopivasti humoristinen puhe saivat ansaitut suosionosoitukset ja mielissämme aikaan myönteisiä tunteita. Saksalaiset kollegat ministeriöstä ja tuottajajärjestöistä olivat aidon ihastuneita Suomesta maana ja sen esilläolosta messuilla.

Arktinen ruoka on saksalaisia kuluttajia silmin nähden kiinnostava asia. Tuntuu siltä, että arktinen ruoka käsitteenä alkaa tulla tunnetuksi. Arktisuus ilmentää monelle kuluttajalle puhtautta, turvallista ja jäljitettävää alkuperää ja vastuullista tuotantoa ja eläinten hoitoa sekä tietysti ainutkertaisen aromikasta makua. Kaikki nämä asiat ovat arvokkaita asioita markkinoitaessa tuotteita vientimarkkinoilla; tiedostavan kuluttajan odotukset ruualle ja ruokatuotannolle vastaavat hyvin suomalaisen ruuan tarjontaa. Silti työtä arktisen ruuan kaupallisen menestyksen eteen on tehtävä jatkossakin paljon ja pitkäjännitteisesti. Kilpailu valtavan viestitulvan maailmassa on tiukkaa ja alati muuttuvaa.

Arktisuus onkin minusta erinomainen valtti vientikaupassa, sillä se on erilainen viesti kuin pelkkää makua, hintaa ja laatua korostava markkinointi. Arktisuuden konseptissa on asiakkaitamme puhutteleva sisältö, mikä on Suomen ruokatuotannossa ja ruuassa vakuuttavasti näytettävissä faktatiedoilla toteen.

Monet yritykset esittelivät Suomen messuosastolla innovaatioita ja perinteisiä tuotteita, joissa arktisen ruuan erityispiirteet tulevat hienosti esiin. Tarkkaillessani messulla ostavien asiakkaiden reaktioita yrityksiin ja niiden tuotteisiin kävi selväksi, että arktisen ruuan edut laadussa ja maussa huomattiin. Messuvieraat vakuuttuivat myös suomalaisen ruuan vastuullisesta ja ekologisesta tuotantoketjusta.
Kun vielä markkinoinnissa ja myyntiponnisteluissa suomalaisen ruuan ainutlaatuinen maku, sen arktiset sävyt, puhtaus ja runsaus saadaan esiin sykähdyttävästi, ei suomalaisen arkisen ruuan menestystä estä mikään. Menestys vientimarkkinoilla onkin meille yhteinen, oiva tavoite.

Kirjoittaja Juha Eltonen