BLOGI: Tunnenko kiinalaisen ruokakulttuurin

Tunnenko kiinalaisen ruokakulttuurin

Minulla oli ilo viime talvena tutustua kahteentoista kiinalaiseen yrittäjyyden opiskelijaan Turussa. Opiskeltuaan suomalaisittain muutaman kuukauden he lähtivät pohtimaan yhdessä opettajan johdolla, mitkä ovat suurimmat eroavaisuudet Suomen ja Kiinan ruokakulttuureissa. Minulla oli ilo tehdä yhteistyötä näiden nuorten kanssa. Yhteisten keskustelujen ja ison kirjoitusurakan jälkeen sain heiltä 12 esseetä kiinalaisesta ruokakulttuurista.

.     .

Tartuin innokkaasti paperinippuun. Onneksi olivat kirjoittaneet englanniksi ja selventäviä kuviakin oli käytetty: koristeellisia ruoka-annoksia, pöydän ääressä nauravia seurueita, valtavia kauppakeskuksia, mopoja kuljettamassa ruoka-annoksia asiakkailleen. Oli katsauksia tulotason vaikutuksen ostohalukkuuteen ja käppyröitä nousevasta elintasosta.

On pohjoista ja eteläistä kiinalaista ruokakulttuuria. Ja isovanhemmat perheesä muuttavat ruokakulttuurin ihan toisenlaiseksi.

Mitä opin? Kiinalainen ruokakulttuuri jakaantuu kahteen: pohjoiseen ja eteläiseen. Erot näkyvät mm. peruselintarvikkeiden käytössä, mauissa, ruuanvalmistustavoissa, annosten määrässä ja koossa sekä viinin käytössä ja alkoholin sietämisessä.

Mitä muuta opin?  Perheet voidaan jaotella kahdenlaisiin: vanhemmat ja yksi lapsi tai vanhemmat, yksi lapsi plus isovanhemmat. Nämä erilaiset perhetyypit ostavat ruokaa eri tavalla, kokkaavat ruokia eri tavalla ja syövät muutenkin eri tavalla. Ruokailutilanne kokoaa perheen yhteisen pöydän ääreen.

Kiinalaiselle kauneus on muutakin kuin visuaalista kauneutta. Kaunis tuoksuu hyvälle, kuulostaa hyvältä ja tuntuu hyvältä. Tietyt ruoka-aineet yhdessä voivat olla huono asia terveydelle. Jopa hengenvaarallisesti.

Opin myös, että kiinalaiselle ruuan pitää olla kaunista. Ei pelkästään kauniisti esillepantua vaan että ruuan pitää tuoksua hyvältä, kuulostaa hyvältä ja tuntua hyvältä – olla tasapainossa. Ravintoloissa esteettistä elämystä täydennetään vielä musiikilla ja tanssiesityksillä.

Viimeisessä esseessä kerrottiin, että Kiinassa ruoka voi myös parantaa tai ainakin ylläpitää hyvää terveyttä. Ruoka voi olla jopa myrkyllistä, jos samaan aikaan syö vaikkapa lammasta ja punaisia papuja. Ainakin joillekin ihmisille.

Opiskelijat olivat tehneet parhaansa kuvatakseen länsimaalaiselle ihmiselle, miten ruokakulttuurimme poikkeavat toisistaan. Monet esseet oli täydennetty myös linkeillä kiinalaisille nettisivuille. Osaisinpa edes vähän kiinaa, ajattelin haikeana.

Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin video ja sen tekstitys. Selventääkseen erityisesti kiinalaista ateriointia ja ruuan estetiikan vaatimusta kiinalaiset opiskelijat tekivät puolitoistaminuuttisen videon, jossa he esittelivät kiinalaista ruokakulttuuria.

Videon tekstitys menee suunnilleen näin:

In daily life, we like to take pictures of meals before eating. We call this ‘recording and sharing food’. We like to toast frequently during dinner. We call this ‘toasting and sharing happiness’.

We also like to taste each delicious dish, like the way to share food with friends, and prefer the lively and interesting Chinese dining table culture. Because we all think sharing makes the food taste better.

Jaa-a, ajattelin ja jäin maistelemaan ajatusta. Koska jakaen ruoka maistuu paremmalta...

Miten kertoa arktisesta ruuasta ja arktisesta ruuantuotannosta näille kuluttajille? Ainakin karjalanpaistilla ja perunamuusilla on pitkä matka Kiinaan. Mutta nöyrällä asenteella ja markkinoinnilla ja ennen kaikkea pitkäjänteisellä työllä saatamme onnistuakin. Niin kuin monet suomalaiset yritykset ovat jo onnistuneet. Kiinaan ja moneen muuhunkin maahan.

Eeva Heikkilä
Kirjoittaja on hankevastaava Ruokatietossa.